2 munakoisoa
suolaa
tsatsikimaustetta

oliiviöljyä
400g jauhelihaa
purkillinen Pirkan yrttitomaattimurskaa
oreganoseosta
paprikamaustetta
pippurisekoitusta
kanelia
3dl maustamatonta jugurttia
3dl juustoraastetta
2 munaa
Ensimmäiseksi pestään ja viipaloidaan munakoisot ja levitetään ne pellille leivinpaperin päälle. Ripotellaan päälle suolaa ja annetaan niiden itkeä noin 10 minuuttia. Samaan aikaan sekoitin Kyprokselta ostamaani tsatsikimaustetta oliiviöljyyn kulhossa. Kun munakoisot ovat itkeneet niin ne kuivataan ja voidellaan molemmin puolin tsatsiki-öljyseoksella. Sitten ne laitetaan 20 minuutiksi 200 asteiseen uuniin.
Sillä välin ruskistetaan jauheliha. Kun se on paistunut lisätään sekaan mausteet ja tomaattimurska ja annetaan hautua kunnes munakoisot ovat valmiita ja vähän jäähtyneitä. Halutessaan kastikkeeseen voi lorauttaa valkoviiniä, mutta jätin sen tällä kertaa pois. Jäähtymistä odotellessa sekoitetaan juustokastikkeen ainekset keskenään.
Seuraavaksi voidellaan vuoka ja ladotaan siihen vuorotellen kerros munakoisoja ja jauhelihakastiketta, siten että alimmaiseksi ja päällimmäiseksi tulee munakoisoja. Laitoin alimman kastikekerroksen päälle vielä kerroksen juustokastiketta. Loppu juustokastike lisätään kuorrutukseksi viimeisen munakoisokerroksen päälle. Paistetaan 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia ja annetaan vetäytyä hetki ennen nauttimista!